Minni Mäkinen haki lähihoitajakoulutukseen, koska hän halusi
työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja auttaa muita. Hän valitsi
vammaistyön erikoistumisekseen, koska koki sen mielenkiintoisimpina. Koulutusohjelma oli haastava ja josta hän ei tiennyt etukäteen niin paljon. Lähihoitajaopinnoissa
kaksi ensimmäistä vuotta opiskellaan ammatillisia perusopintoja,
koulutusohjelmaopintoja on viimeinen opiskeluvuosi.
Koulussa on sekä teoriatunteja että labratunteja. Labrat
ovat mielenkiintoisia, niillä opiskellaan
ja harjoitellaan niitä asioita, mitä töissä tehdään. Esim. perushoidon
labratunneilla opetellaan mm. laittamaan potilaalle nenä-mahaletku, mittamaan
verenpainetta, pesemään ja pukemaan. Teoriatunneilla mennään asioita teoriassa,
nämäkin asiat tulevat töissä vastaan melkeinpä joka päivä. Sitä, mitä koulussa
opitaan, tarvitaan myös työssä. Teoriaa on vähemmän kuin työssäoppimista,
varsinkin kolmantena vuonna on paljon työssäoppimista.
Minni on ollut työssäoppimassa mm. päiväkodissa, jossa
pidettiin lapsille toimintatuokio. Kotihoidossa hän kävi vanhusten luona heidän
kodeissaan, vanhainkodissa oli paljon perushoitoa (pestään, annetaan ruokaa,
vaihdetaan vaippoja). Mielenterveys- ja päihdetyön työssäoppimisjaksolla Minni
järjesti erilaista päivätoimintaa iäkkäille asiakkaille.
Minni mielestä työssäoppimisjaksojen paras anti on ollut se,
että niiden jälkeen on saanut töitä. Minni on työllistynyt vanhustyöhön että
vammaistyöhön työssäoppimisjaksojen jälkeen. Tällä hetkellä Minni on
kiinnostuneempi vammaistyöstä, mutta kummaltakin alalta hänelle on tarjottu
töitä, joten hän joutuu miettimään, kummassa aloittaa työuransa.
Lähihoitajan työssä parasta on Minnin mielestä se, kun
asiakkailta saa saman tien hyvää palautetta. Kiitos tulee työn ohessa.
Onnistumisen iloa tulee, kun töissä huomaa, että osaa asioita.
Minnin mielestä lähihoitajaopinnot sopivat sosiaalisille,
avoimille ja haasteista pitäville ihmisille. Lähihoitajan pitää jaksaa myös ns.
vaikeita tyyppejä ja työssä tulee vastaan monenlaista, silti työ pitää tehdä
hymyssä suin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti