Satu Keskinen opiskelee käsi- ja taideteollisuusalalla huonekalupuusepäksi,
opintojen aikana opetellaan sekä suunnittelemaan että valmistamaan huonekaluja, valmistamisessa käytetään sekä käsi- että konetyöstömenetelmiä.
Tässä kuvassa on baarijakkara, jota Satu tällä hetkellä tekee. Satu
aloitti baarijakkaran tekemisen, koska hän on tehnyt jo aikaisemmin tuoleja ja
halusi nyt tehdä vielä erilaisen tuolin. Baarijakkaraa hän aloitti tekemään
siten, että hän haki netistä malleja, joiden pohjalta löysi itselle mieluisan.
Tämän mallin pohjalta hän suunnitteli ja teki mitat sekä piirustuksen
autocad´lla.
Puuosat on leikattu sirkkelillä ja Satu on myös höylännyt ja maalannut
ne. Tuoli tulee saamaan myös toisen maalikerroksen, puun pinnan käsittely
kuuluu osana huonekalupuusepän ammatillisia opintoja. Satu on nyt tekemässä
tuoliin selkänojaa, josta tulee todennäköisesti musta. Lopuksi tuoliin tulee istuinosa,
josta tulee suunnitelman mukaan nahkapäällysteinen.
Huonekalupuuseppäopinnoissa jokaisen tuotteen tekemiseen sisältyy tuotteen
suunnittelua ja mallinnusta. Opinnot vaativat oma-aloitteisuutta ja itsenäistä
työotetta, koska opintojen aikana jokainen tekee omia tuotteita ja vastaa
siitä, miten omat työt edistyvät ja valmistuvat.
Satu haki huonekalupuusepäksi siksi, että hän on aina tykännyt tehdä
käsillä töitä. Hänen pappansa on tehnyt puutöitä ja sieltä Sadulle tuli idea,
että voisi itsekin lähteä kokeilemaan puualan opiskelua.
Vaikka koulutus on ollut mukavaa, koska on saanut itse tehdä asioita,
niin Satu ei vielä tiedä, tuleeko tekemään huonekaluja työkseen. Parasta
koulutuksessa on ollut se, että on saanut oppia uusia asioita ja saanut
koulutuksen aikana myös uusia ystäviä.
Koulutusalalla on useita tyttöjä eikä Satu näe siinä mitään ihmeellistä
vaan sekä tytöt että pojat tekevät samoja töitä ja tehtäviä. Satu pohtii, että varmaan vieläkin on joitakin työpaikkoja, jossa ajatellaan, että tytöt eivät
voi tehdä tiettyjä asioita tai että jotkut työtehtävät ovat tytöille liian
raskaita. Mutta Sadun mielestä jokaisen, joka on kiinnostunut puualasta,
kannattaa hakea oppimaan uusia asioita. Eikä ennestään tarvitse osata, koska
koulussa opitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti