Virpi Karjalainen valmistuu keväällä sisustustekstiilien
suunnittelijaksi käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnosta.
Sisustustekstiilin opinnoissa suunnitellaan ja valmistetaan erilaisia printtejä
ja tekstiilejä.
Näissä kuvissa on muutama esimerkki Virpin opinnäytetyönään tekemistä
kangasmalleista. Isompiin kangasmalleihin hän luonnosteli ensin käsin kuvioita,
jotka hän siirsi tietokoneelle työstettäväksi kuvankäsittelyohjelmalla.
Opintoihin liittyy työssäoppimista, jota voi tehdä alan yrityksissä
oman mielenkiinnon pohjalta. Virpillä on vielä edessä ennen valmistumista
viimeinen työssäoppiminen sisustusalan lehdissä. Hän on ollut alan lehdissä jo
aikaisemminkin työssäoppimisjaksolla. Hän toivoo, että hänen verkostonsa kasvaa
ja että hänen suunnittelemansa kankaat herättäisivät myös valmistajien
kiinnostuksen.
Virpin ajatuksia voi lukea enemmän hänen omasta blogistaan:
http://kankaankutsu.blogspot.fi/