tiistai 23. huhtikuuta 2019

Nenämahaletku - harjoittelua

Nenämahaletku on taipuisa katetri, jonka avulla potilas saa ravinnon letkun avulla suoraan ruuansulatuskanavaan. 

Katetri laitetaan potilaan sieraimeen nenänielun ja ruokatorven kautta mahalaukkuun. 














Nenämahaletkun asettamisessa on noudatettava hyvää aseptiikkaa. Toimenpide on epämiellyttävä ja lähihoitajan tulee huomioida potilas toimenpiteen aikana, ohjeistaa ja rauhoittaa tilanne.










torstai 14. helmikuuta 2019

Lähihoitajan työn apuvälineitä

Lähihoitajan työhön sisältyy potilaiden siirtämistä ja nostamista, joten myös apuvälineiden käyttöä opetellaan koulutuksen aikana. Apuvälineet ovat tärkeitä myös hoitajan työn ergonomian näkökulmasta.


Liukupatja tai liukulakana helpottaa potilaan siirtämistä vaakatasossa esim. vuoteesta suihkulaverille. Vaakatason siirtymiset tehdään kahden hoitajan avustamana.



Nostamiseen käytetään nostoliinaa ja nosturia.







Liukulauta voi olla kaareva, liukaspintainen levy, jota käytetään istuma-asennossa tapahtuviin siirtymisiin esim. siirtyessä vuoteesta pyörätuoliin.



















tiistai 11. joulukuuta 2018

Lääkehoitoa harjoittelemassa

Lääkehoito on monipuolinen ja keskeinen hoitoalan työkeinoista. Lähihoitaja toteuttaa lääkärin päättämää potilaan lääkitystä. Lääkehoitoon vaaditaan terveydenhuollon ammattilaista eikä ilman lääkehoidon koulutusta voi osallistua lääkehoidon tehtäviin.

Lääkkeet jaetaan lääkemääräyksen mukaan

Lääkkeiden sisällön tunteminen on tärkeää









perjantai 12. lokakuuta 2018

Mitkä asiat tekevät opiskelusta mukavaa?

Salon seudun ammattiopiston ryhmäyttämispäivissä Naarilassa opot kyselivät opintonsa aloittaneilta mitkä asiat tekevät opiskelusta mukavaa?



Kuulimme paljon erilaisia ja monipuolisia näkemyksiä. Mukavaa oli huomata että opiskelijoiden vastaukset ovat samanlaisia alasta riippumatta.

Ehdottomasti eniten vaikuttavat kaksi asiaa:
  • hyvä yhteishenki 
  • kaverit
Lisäksi mukavaa opiskelusta tekevät myös:
  • hyvä ruoka
  • uusien asioiden oppiminen
  • tuleva ammatti ja työ (sekä raha)

  • hyvät opettajat
  • hyvät tilat ja asianmukaiset työvälineet 
  • tauot ja päivän aikataulutus
Erittäin tärkeää on myös oma kiinnostus ja motivaatio, joka nousi myös vahvana esiin jokaisella koulutusalalla.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Haavanhoito lähihoitajan työssä





Lähihoitajan työtehtäviin perushoidossa kuuluu haavanhoito. Ennen kuin haavaa voi hoitaa, pitää hallita myös aseptiikka sekä työvälineet.



Lähihoitajan pitää tunnistaa haava ja päättää, mitä hoitoa tarvitaan. Tärkeä osa myös haavanhoitoa on keskustella potilaan kanssa ja kertoa hänelle, miten käytännössä haavanhoito tehdään. 




 












keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Tubetusta opettelemassa


Green Screen tekniikan avulla voidaan videoon lisätä jälkeenpäin erilaisia taustakuvia, grafiikkaa ja muita videoita. Sekä taideteollisuusalan että tekstiili- ja muotialan opinnoissa opetellaan tätäkin tekniikkaa, koska sitä voidaan hyödyntää myös työelämässä monella tapaa.


Green Screen
Videoita työstetään
Opiskelija (tuleva työntekijä) tulee tuottamaan julkaisuvalmista sisältöä ammattialastaan digitaaliseen ympäristöön.




Se edellyttää, että opiskelija hallitsee erilaisia tekniikoita, lisäksi hänen pitää hallita kohderyhmän elämäntyyliä, kiinnostuksen kohteita ja tarpeita.

Tulevassa työssään opiskelijat voivat hyödyntää green screeniä esim. verkkokauppaympäristössä, visuaalisessa myyntityössä (esillepanoissa), erilaisissa kampanjoissa ja vaikka asiakastöiden esittelyissä.






torstai 23. elokuuta 2018

Opinnot hyvässä vauhdissa

Ammattiopistossa on hanskat on laitettu käsiin


 ja aloitettu lukuvuoden 2018-2019 opinnot eri aloilla.



Näillekin kynille ja tuoleille on löytynyt käyttäjät


Läppärit ovat kovassa käytössä joka päivä

Anatomian opiskelu on myös hyvässä vauhdissa.


Mitähän tästä on tulossa? Se voi selvitä esim. Avoimissa ovissa 10-11.10