perjantai 15. marraskuuta 2019

Hyvinvointimessut 15.11.2019

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa on valittavana ammatillinen tutkinnon osa: lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen.

Tutkinnon osan opintojen jälkeen opiskelija osaa mm. suunnitella ja arvioida lapsen tai nuoren mielenterveystaitoja vahvistavaa toimintaa. Tähän liittyen tutkinnon osan opiskelijat järjestivät oppilaitoksella hyvinvointimessut 15.11.2019. Messuilla oli erilaisia toiminnallisia pisteitä, jotka opiskelijat olivat suunnitelleet ja toteuttivat.

Hyvä itsetunto on pohjana hyvälle vuorovaikutukselle ja sallivalle ilmapiirille. Hyvä itsetunto lähtee siitä, että tunnistaa omat hyvät puolensa. 

Mikä on sinun paras piirteesi? 
Vahvuuspuuhun löysi monta vahvuutta paikkansa ❤



Mistä tunnistaa hyvän itsetunnon?





















Mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä on monenlaisia. Niitä on tärkeä tunnistaa, silloin osaa myös tukea ja auttaa kriisin kohdannutta. Kriisit -pisteellä osallistujat saivat merkitä niitä kriisejä, joita ovat elämän aikana kohdanneet. 










Riskitekijänä voi olla liian vähäinen uni. 
Montako tuntia yössä sinä nukut? 
Oletko aamuisin virkeä? 

Meillä on koululla aistihuone, jossa voi käydä lataamassa virtaa ja rentoutua opiskelupäivän lomassa.










Lähihoitajan tulee työssään myös kohdata lapsia ja nuoria sekä heidän läheisiään arvostavasti. Sosiaaliset taidot ovat työssä todella tärkeitä ja niitä voi harjoitella. Sosiaaliset taidot- pisteellä harjoiteltiin avustettua keskustelua kysymysten avulla. 

Lisäksi tunnistettiin tunteita ja niiden ilmenemistä kehossa, mietittiin, mistä arjen hyvinvointi koostuu sekä hiukan leikittiin.