perjantai 27. helmikuuta 2015

Lukion ja ammatillisen koulutuksen yhdistäminen on fiksua!

Almaz Rostamzada valmistuu sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta lähihoitajaksi. Peruskoulun jälkeen Almaz haki sekä lukioon että lähihoitajan ammattipakettiopintoihin. Hän valitsi yhdistelmäopinnot siksi, että ajatteli niistä olevan tulevaisuudessa hyötyä esim. jatko-opinnoissa tai ulkomailla tehtävissä opinnoissa. 

Almaz teki lukion ohella tietyn määrän ammatillisia opintoja ja saatuaan lukion päättötodistuksen siirtyi ammattiopistoon lähihoitajan opintoihin. Almazin mielestä pakettiopinnot toivat kivaa vaihtelua, koska lukion ja ammattiopiston opinnot ovat erilaisia. Opintojen yhdistäminen ei ole niin rankkaa kuin moni ehkä ajattelee, koska  se tuo nimenomaan vaihtelua opintoihin. Lähihoitajaopintojen jälkeen Almaz aikoo hakea ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja- tai kätilöopintoihin.


Almaz haki lähihoitajakoulutukseen, koska on aina halunnut auttaa ihmisiä, erityisesti huonossa asemassa olevia ihmisiä. Hän miettiikin, että tulevaisuudessa voisi lähteä esim. kehitysmaihin töihin. Parasta koulutuksessa on ollut se, että on oppinut tosi paljon hyviä asioita. Työssäoppimisissa on päässyt näkemään, mitä työ on oikeasti, lähihoitajaopinnoissa saa oikeasti tehdä asioita.

Almazin mukaan lähihoitajaksi sopii avoin ja sosiaalinen ihminen, joka tykkää auttaa muita. 

Keväällä valmistuu iso joukko lähihoitajia. Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä vanhustyön koulutusohjelmista valmistuvista opiskeljoista on osa tässä kuvassa. 

Osa sairaanhoidon ja huolenpidon sekä vanhustyön lähihoitajaopiskelijoista



Valmiina tunnin alkuun


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Maalausta ja tapetointia

Oona Nurmi on kolmannen vuoden maalariopiskelija. Tässä hän maalaa koristemaalaukseen liittyvää näyttötyötä, jossa jokainen tekee mallipaperista oman työn. Maalareiden pitää osata tarkempaakin maalaustyötä, jos joku asiakas haluaa esim. seinälleen koristeellisen kuvan. 


Oona haki maalariksi, koska halusi nähdä oman työn jäljen. Hän halusi myös, ettei tarvitse istua ja nyhjätä tunneilla. Hän on oppinut tapetointia, kittausta, pinstrippausta, koristemaalausta, kipsin valamista, ruiskumaalausta sekä ovien ja rakennuspintojen entisöintiä. Kivointa on ollut kuvioiden jäljennös ja maalaus. Hiominen on ikävintä, koska se on raskasta, jos on isoja pintoja ja siinä tulee kuuma ja paljon pölyä. Oona aikoo hakea alan töitä.  




Toisen vuoden maalariopiskelija Joonas Kauha harjoittelee tässä tapetointia, joka on osa opintoja. Joonas haki alalle, koska isä tekee alan töitä ja hän on ollut isän mukana hommissa. On sitä mieltä, että valinta on olut hyvä ja hän aikoo myös tulevaisuudessa jatkaa töitä isän kanssa.. Joonas on oppinut siistiä maalausta, tapetointia, hiomista ja korjauksia. Vaikeinta on se, että tulee siistiä jälkeä. Helpointa on tapetointi. Joonaksen mielestä sopii alalle, jos on tarkka ja siisti tyyppi.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Muurausta ja rakentamista

Aatu Åberg on ensimmäisen vuoden rakennusalan opiskelija. Joulun jälkeen ykköset ovat opetelleet kuinka muurataan ja laatoitetaan. Alusta asti on opetultu muuraminen, tasoittaminen ja laatoitus. Aluksi se oli vaikeaa, ensin opeteltiin muuraamaan neliö ja hormi ja sitten seinää. Lopulta seinät laatoitettiin.




Syksyn aikana on opeteltu runkovaiheentöitä, silloin tehtiin huoneisiin rungot ja ne eristettiin. Muottitöissä tehtiin betonimuotteja, jotka tulevat talon perustusten alle. ja ne pitävät rakennukset pystyssä. Aatu haki rakennusalalle, koska on aina tykännyt rakentamisesta ja on ollut isän kanssa talon rakennuksilla, hän on ollut myös puutöistä aina kiinnostunut. Aatun mielestä parasta on, kun saa tehdä koko ajan. Hän on jo miettinyt sitäkin, että valmistuttuaan hakee rakennusmestarikoulutukseen.


Työsalin opiskelijoiden mielestä niiden kannattaa hakea talonrakentajiksi, jotka jaksaa tehdä ja on kiinnostunut näistä hommista. Myös tyttöjä saisi tulla enemmän koulutukseen. 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Suunnittelua ja piirtämistä - haastavaa tietokonetyötä



Elisa, Karoliina ja Susanna opiskelevat suunnitteluassistenttikoulutuksessa rakennussuunnittelupuolella. Heidän mielestään alan opintoja on vähän vaikea selittää, mutta koulutuksessa opetellaan lukemaan rakennuspiirustuksia ja niihin liittyviä merkintöjä ja mittoja. Opetellaan myös itse piirtämään tietokoneohjelmilla (autocad ja archicad) ja sovelletaan tietoa työelämän eri tilanteissa.

Susanna, Karoliina ja Elisa
Käytännön esimerkki on, että koulussa saadaan talon pohjapiirustus, jota muokataan. Muokkaaminen vaatii sen, että ymmärtää ja osaa rakentamiseen liittyviä asioita. Esim. tyttöjen mielestä on tärkeää osata rakenteiden merkitys, mitä on seinien sisällä ja minkä takia eri materiaaleja käytetään.


Alaan liittyvät suuret tulosteet, joita myös opetellaan tekemään. On oma juttunsa oppia tekemään tulostus oikein, siten että kuva asettuu paperille oikein. Tämä on tärkeää, koska paperit arkistoidaan ja talletetaan ja niitä pitää olla helppo käsitellä. Kuva pitää myös olla oikein luettavissa.



Tilasuunnittelussa opetellaan sijoittamaan huoneiden rakenteita ja huonekaluja toimivasti ja tilan vaatimalla tavalla. Esim. kun suunnitellaan perheelle talo, pitää ottaa huomioon perhe ja se, että talo sopii perheen tarpeisiin. Tavoitteena on toimivuus ja valoisuus siten, että tilassa mahtuu toimimaan. Esim. keittiösuunnittelussa pitää huomioida toimintakolmio eli miten jääkaappi, hella ja pesuallas tulee sijoittaa.

Tytöt uskovat, että koska aina rakennetaan, niin töitä alalla on. Suunnitteluassistentit työskentelevät esim. insinööritoimistot, suunnittelutoimistot, tekniset virastot.


Susanna haki koulutukseen, koska näki alan mahdollisuudet tulevaisuuden kannalta. Hän aikoo hakea jatko-opintoihin rakentamisen alalle esim. rakennusarkkitehtuuri- tai rakennusinsinöörikoulutukseen.

Elisa sanoi, että ei oikein tiennyt, mihin haki, mutta ei kadu, että tuli aloittaneeksi opinnot. Tämä koulutus on ollut ainoa, joka on lopulta kiinnostanut niin paljon, että hän on jaksanut panostaa tähän ja jonka koulutuksen on käynyt loppuun. Hän aikoo hakea töitä ja miettii jatko-opintoja ehkä myöhemmin.

Karoliina aikoo hakea tulevaisuudessa alan töitä. Myös häntä miettii jatko-opintoja, mutta myös koulutus työn ohessa.